Talvivaara - "soitellen sotaan"!

Olen perehtynyt jo parin vuoden ajan Talvivaara-yrityksen kaivostoimintaan sekä tiedotusvälineiden että asiantuntijakeskustelujen kautta. On erittäin valitettavaa, että mikrobiologiseen malmiliuotukseen - sinänsä nerokkaaseen menetelmään - yhdistyy nyt todella vakavia turvallisuus- ja ympäristöongelmia, jotka häiritsevät laitoksen ja sen päästöalueiden elämää. Ensimmäinen virhe paljastui melko pian. Erään maamme merkittävimmän konsulttiyhtiön suljetuksi suunnittelema prosessi olikin kaikkea muuta kuin vesiä kierrättävä järjestelmä. Kyseinen taho, jonka kanssa asioin paperiteollisuusurani aikana ja kävin pitämässä heille jopa konsulttipäivän paperiteollisuusmikrobiologiasta, ei surukseni pystynytkään ennakoimaan liukoisten aineiden aiheuttamia ongelmia, vaikka ne olivat tuttuja myös paperiteollisuudesta. Tähän päivään mennessä YKSIKÄÄN paperitehdas ei ole pystynyt täysin sulkemaan kiertovesiään. Eivätkö varoitusvalot syttyneet? Totesin eräälle asiantuntijaystävälleni, etten ole ikipäivinä nähnyt vastaavaa prosessia, josta ei lähde ulos minkäänlaista vesivirtaa. Siinä ensimmäinen, kiireessä tapahtunut "moka", jonka olisi varmasti pystynyt scale up-pilotointikokeilla havaitsemaan. Mutta kiirettä piti rahan tekoon... Seuraavaksi alkoi tihkua tietoja kaivoskentän ja "takaisinrikastuslaitoksen" hengenvaarallisista työoloista. Tuli yksi kuollut työntekijä ja kuolleita lintuja. Eikö tehtaan johto, johon olettaisi kuuluvan myös turvallisuuspäällikön, piitannut rikkivetypäästöistä? Kyseinen aine nimittäin "tappaa sekä kotona että puutarhassa"... Siinä toinen, vakava virhe. Entä kaivoksen "ympäristöteknologia"? Harakatkin nauravat sille. Jos prosessi tiedettiin avoimeksi, olisi liukoisten aineiden talteenottoa kalvosuodatus-, käänteisosmoosi- ym. menetelmillä pitänyt pilotoida. Ylijäämäveden kunnollisesta jälkikäsittelystä olisi pitänyt myös kantaa huolta, vaan mitä herrat johtajat tekivät? Päästelivät vesiään minne sattuu, ja huomattavassa määrin suoraan ympäristöön! Huomattakoon, ettei liukoisen aineen talteenotosta vieläkään piitattu, kunhan puhuttiin vain "käänteisosmoosista". Näkisinpä laitteet, joilla tuollaista lientä puhdistetaan raakaveden käsittelyyn tarkoitetuilla, hienostuneilla menetelmillä. Mutta kiirettä piti edelleen, vaikka kolmaskin vakava puute oli havaittu - rahaa täytyi tehdä... Ehkäpä herrat johtajat pitävät "viherpiiperryksenä" eräissä lehdissä edellisten lisäksi esittämääni tietoa, jota olen levittänyt (onhan Suomen valtio tukenut ympäristömikrobiologian opintojani merkittävästi, ja olen siis tämän velkaa yhteiskunnalle). Siispä! Onko kukaan kaivoksen aitojen sisäpuolella tullut ajatelleeksi, mitä liukoinen sulfaatti merkitsee järvissä? Se merkitsee sekä kemiallista kerrostumista että anaerobisten sulfaatinpelkistäjien aktivoitumista pohjalietteessä! Jälkimmäisestä on seurauksena - yllätys, yllätys - RIKKIVEDYN MUODOSTUSTA! Sivuutan tässä liuenneiden metallikationien aiheuttamat riskit, koska en ole niihin ehtinyt perehtymään. Onneksi niistä keskustellaan julkisuudessa muutenkin. Kysynpä vielä: millainen kiinalainen komentojärjestys yhtiössä vallitsee, kun Ympäristöpäällikköä ei näy julkisuudessa? Hän pystyisi epäilemättä vastaamaan ainakin joihinkin näistä kysymyksistä. Siispä odotan - "metsäänhän tämä juttu menee", ja myös kirjaimellisesti! Lähdettiin "soitellen sotaan", vaikka australialaiset ja outokumpulaiset varoittivat! Mutta - rahan tekohan oli pääasiallinen tavoite, eikö totta?

Kielioppimme hallinnasta...

Lueskelin erään iltapäivälehtemme kolumnia maidon hinnan muodostumisesta. Tarina oli sinänsä asiallinen ja kiinnostava. Mutta entä kommentit? Esimerkki: "....olisiko sinne tullut Ruotsalaista korruptio rahaa. Kyllä suomessa ei ole tutkivaa mediaa vai onko se maksettu ulos". Viimeisen pisteen lisäsin itse. Näiden kahden virkkeen sisältämillä kielioppivirheillä ei todellakaan saisi kouluissamme hyväksyttyä numeroa äidinkielen kokeesta. Voin tietysti antaa hiukan anteeksi sanayhdistelmälle "korruptio rahaa", koska sen takana kummittelee vastaavan englanninkielisen ilmaisun jakautuminen kahdeksi sanaksi, mutta... - Ruotsalaista (po. ruotsalaista) - suomessa (po. Suomessa) - Kyllä...ei ole (jotakin logiikkaa!) - kaksi itsenäistä lausetta tulee erottaa toisistaan yhdistelmällä ", vai" - viimeisen lauseen tulisi loppua kysymysmerkkiin Auta ja armahda. Saatan itsekin tehdä kielioppivirheitä, mutta edellä esitetty virkepari ylitti - tai pikemminkin alitti - kaiken tähän mennessä näkemäni. Olikohan kirjoittaja nauttinut liikaa maitoa? Vai onko koulujemme äidinkielen opetus todellakin vajonnut näin alas?

Jukkaa tulee kohdella kunnioituksella!

"Stäng dörren", sanoi ystävällinen rouvamme lehden äärestä. " Jukka saa helposti kylmää". "Eikö tämäkään paikka kelpaa herralle?", mietin. Vastahan ehdotin, että hänet siirretään makuuhuoneesta olohuoneeseen - ikkunan ääreen, jossa hän voi muistella eteläisiä kotiseutujaan. Jukka on ollut vaimoni ystävä jo kolmisenkymmentä vuotta. Siis saman ajan, jonka olemme itse tunteneet toisemme. Kaipa hänelläkin on oikeutensa tässä perheessä? Päätin olla keskustelematta asiasta pitempään. Varmistin vain, että Jukan mullat on vaihdettu viime kesänä. "Sinä olet jo mullissa", totesin Jukalle. "Minä en vielä".

Tarkkailkaa lastenne uravalintoja!

Akateemisten alojen työttömyys tulee olemaan suuri ongelma tulevaisuudessa, ellei opiskelijakiintiöitä supisteta. Omat opintoni osuivat juuri oikeaan maailmanhistorialliseen kauteen, 70-luvulle. Silloin löytyivät HY/mmtk:ssa omat laitokset, proffat ja kanslistit kaikille mahdollisille oppiaineille, maanviljelyskemiaa ja -fysiikka myöten. Jopa Hesarissa tarjottiin mikrobiologin töitä 80-luvulla. Entä tänä päivänä? Esim. kuluneen vuoden aikana ei (satunnaisen otantani perusteella) ole Työvoimahallinnon sivuilla ollut yhtään mikrobiologin paikkaa tarjolla. Lukuisia luonnontieteilijäystäviäni on koulutustaan vastaamattomissa töissä. Mikä meni vikaan? Arvaamaton yhteiskunnallinen muutos? Vai korkeakoulujen katteettomat odotukset omien oppilapsiensa valoisasta tulevaisuudesta 80-luvun huumaavina vuosina? Kehotan siis vanhempia auttamaan lapsiaan uravalinnassa arvioimalla eri ammattien tulevaisuudennäkymiä. Akateemiseen opinto-työttömyysputkeen ei kannata ujuttautua, vaikka "akateemisuus" kuulostaisikin hienolta. Ongelma on, ettei akateemisuutta voi syödä kuten leipää - se on vain ikuinen leima ihmisessä, eikä millään tavoin edistä pääsyä nykyään tarjolla oleviin töihin, kuten torninosturin käyttäjäksi. Jälleen kerran kiitän lämpimästi vanhempiani siitä, että sain syntyä todella oikeaan maailmanaikaan: sain seurata aitiopaikalta rock-musiikin kehitystä 60-luvulla ja työllistää itseni "akateemisena" 80-luvulla. Kiitos, isä ja äiti tuonilmaisissa!

Työn loppu?

Mietin kysymystä työttömyyden ja tulevan työvoimapulan suhteesta. Mille alalle todella tullaan tarvitsemaan lisää työvoimaa? Eikö meillä ole työttömissämme riittävästi resursseja? Olen myös seurannut oman ammattini työpaikkatarjontaa usean vuoden ajan Työvoimahallinnon sivuilta - tuloksena yksi työpaikkatarjous noin neljä vuotta sitten, muuten täyttä nollaa koko maassa. Eikö meidän kannattaisi jo myöntää, että joidenkin erikoisalojen kolutusta tulisi radikaalisti vähentää, koska "työvoimapulaa" ei niille ole todellakaan koskaan tulossa? Turha toistaa iskulausetta "työllistä itse itsesi yrittäjänä", kun kysyntää ei kerta kaikkiaan enää ole? Uskon itse, ettemme palaa enää koskaan 80-luvun "kultaisiin aikoihin". Kaikki merkit maailmassa - ilmastonmuutos, finanssikapitalismin yleistä moraalia alentava vaikutus, kaiken mahdollisen ylituotanto jne.- viittaavat siihen, että maailmastamme tulee kaikin tavoin paljon pelkistetympi - mutta toivottavasti samalla tasa-arvoisempi.

Kaivosinsinööri vs. Viherpiipertäjät

No niin! Tässä uuden menestyspelin lyhyt kuvaus! Pelin rakenne, hahmot ja tavoitteet ovat jo valmiit, eli tarvitsemme vain innokkaan IT-tahon tekemään varsinaisen käytännön työn.

Pelin idea on lyhykäisyydessään seuraava:

VIHERPIIPERTÄJÄT ("hyviksiä") ovat luonnontieteiden asiantuntijoita, jotka pyrkivät vuoroin asiapitoisella argumentoinnillaan, vuoroin koijärveläisellä aktiivisuudellaan estämään ympäristötuhojen leviämisen HAIKUU-nimisessä, kuvitteellisessa maassa.

KAIVOSINSINÖÖRI on arrogantti, taloudellista hyötyä(än) korostava pelottava hahmo, joka tiukan paikan tullen pystyy katoamaan pelistä johonkin piilopaikoistaan. Häntä avustaa salaperäinen hahmo nimeltään YMPÄRISTÖPÄÄLLIKKÖ, jota ei pelin kuluessa näy lainkaan. KAIVOSINSINÖÖRI hyödyntää kuitenkin salaperäisellä tavalla YMPÄRISTÖPÄÄLLIKÖN tietotaitoa, vaikkei tuokaan sitä missään pelin vaiheessa näkyviin. Pelaajan on vain arvattava, mitä KAIVOSINSINÖÖRI kuiskuttelee YMPÄRISTÖPÄÄLLIKÖN KORVAAN...anteeksi, tietysti päinvastoin!

Peliin liittyy eräitä  vähemmän merkityksellisiä taustavoimia kuten HÄLYKESKUS, jonka liikkeitä ei yksikään pelin osanottajista pysty ennakoimaan, sekä paikallisten, usein karkeilla tavoilla työpaikkojaan puolustavien  hobbittien ryhmä, jota kutsutaan lyhyellä ja ytimekkäällä koodinimellä VOIUKKJA (lyhennys täydellisestä nimestä "VIHERPIIPERTÄJÄT OVAT ITSE UITTANEET KUOLLEET KALAT JÄÄN ALLE"). HÄLYKESKUS hoipertelee "hyviksien" ja "pahiksien" välillä, VOIUKKJA on sen sijaan pitkälti KAIVOSINSINÖÖRIN vaikutuksen alainen.

Pelin strategioista ja yksityiskohdista, kuten eri tahojen "valttikorteista" sekä pelin RAASTUPA-sivujuonesta seuraavassa postissa. Olkaa siis kuulolla...

No niin! Tämä on nyt sitten ensimmäinen jurputukseni! Harrastettuani tätä iäkkään miehen pahetta jo pitkään kotonani sekä FaceBook-ystävieni parissa olen päättänyt siirtyä avoimemmalle foorumille kertomaan kiukunaiheistani. Ei sitä aina jaksa ammatistaan ja harrastuksistaankaan puhua.

Olen saanut vahvaa tukea FB-ystäviltäni. Kiitokset teille!. Lupaukseeni "jos saan vähintään viisi "laikkausta", siirrän valitukseni erilliseen blogiin" (tai sinne päin) sain kipsakkaan vauhtiin kymmenen minuutin kuluttua tarvittavat viisi rohkaisevaa napinpainallusta (vrt. perinteinen sananparsi "mikkää ei oo nii kipsakkaa ku kipssakka-altaa vuoto") .

Viimeisen sykäyksen tähän avoimessa mediassa suoritettavaan, keskitettyyn kettuiluun sain tänään vaimoltani: "Kultaseni - en kuullut, mitä sanoit. Puhut koko ajan niin paljon, että valtaosa menee ohi korvieni".

Mutta vaimostani en jurputa. Hän on erittäin ystävällinen ihminen, suorastaan "Elämäni aurinko" (jolla nimellä jo muinoinen rehtorini, hänkin karjalaisukko, omaa vaimoaan kutsui).

Voin myös vakuuttaa, että kaikki, pinnallisesti katsoen todennäköisimmätkin yhtymäkohdat eläviin ja kuolleisiin henkilöihin blogissani ovat vähintäänkin kyseenalaisia.  En nimeä ketään jurputuksen kohteistani, vaan käsittelen heitä korrektin anonyymisti, esim. nimikkeillä "Herra Kaivosinsinööri", "siilinjärveläissyntyinen Talousnero", "Veristen jäittemme Mailasankarit" tai "Suojatiegiljotiinimestaajat".

Siis! Tervetuloa lukemaan ikäihmisen kitkeriä jurputuksia! Pyrin tiedottamaan uusista posteistani vähintäänkin FB:ssa, kenties myös kylämme ilmoitustaululla.