Talvivaara - "soitellen sotaan"!

Olen perehtynyt jo parin vuoden ajan Talvivaara-yrityksen kaivostoimintaan sekä tiedotusvälineiden että asiantuntijakeskustelujen kautta. On erittäin valitettavaa, että mikrobiologiseen malmiliuotukseen - sinänsä nerokkaaseen menetelmään - yhdistyy nyt todella vakavia turvallisuus- ja ympäristöongelmia, jotka häiritsevät laitoksen ja sen päästöalueiden elämää. Ensimmäinen virhe paljastui melko pian. Erään maamme merkittävimmän konsulttiyhtiön suljetuksi suunnittelema prosessi olikin kaikkea muuta kuin vesiä kierrättävä järjestelmä. Kyseinen taho, jonka kanssa asioin paperiteollisuusurani aikana ja kävin pitämässä heille jopa konsulttipäivän paperiteollisuusmikrobiologiasta, ei surukseni pystynytkään ennakoimaan liukoisten aineiden aiheuttamia ongelmia, vaikka ne olivat tuttuja myös paperiteollisuudesta. Tähän päivään mennessä YKSIKÄÄN paperitehdas ei ole pystynyt täysin sulkemaan kiertovesiään. Eivätkö varoitusvalot syttyneet? Totesin eräälle asiantuntijaystävälleni, etten ole ikipäivinä nähnyt vastaavaa prosessia, josta ei lähde ulos minkäänlaista vesivirtaa. Siinä ensimmäinen, kiireessä tapahtunut "moka", jonka olisi varmasti pystynyt scale up-pilotointikokeilla havaitsemaan. Mutta kiirettä piti rahan tekoon... Seuraavaksi alkoi tihkua tietoja kaivoskentän ja "takaisinrikastuslaitoksen" hengenvaarallisista työoloista. Tuli yksi kuollut työntekijä ja kuolleita lintuja. Eikö tehtaan johto, johon olettaisi kuuluvan myös turvallisuuspäällikön, piitannut rikkivetypäästöistä? Kyseinen aine nimittäin "tappaa sekä kotona että puutarhassa"... Siinä toinen, vakava virhe. Entä kaivoksen "ympäristöteknologia"? Harakatkin nauravat sille. Jos prosessi tiedettiin avoimeksi, olisi liukoisten aineiden talteenottoa kalvosuodatus-, käänteisosmoosi- ym. menetelmillä pitänyt pilotoida. Ylijäämäveden kunnollisesta jälkikäsittelystä olisi pitänyt myös kantaa huolta, vaan mitä herrat johtajat tekivät? Päästelivät vesiään minne sattuu, ja huomattavassa määrin suoraan ympäristöön! Huomattakoon, ettei liukoisen aineen talteenotosta vieläkään piitattu, kunhan puhuttiin vain "käänteisosmoosista". Näkisinpä laitteet, joilla tuollaista lientä puhdistetaan raakaveden käsittelyyn tarkoitetuilla, hienostuneilla menetelmillä. Mutta kiirettä piti edelleen, vaikka kolmaskin vakava puute oli havaittu - rahaa täytyi tehdä... Ehkäpä herrat johtajat pitävät "viherpiiperryksenä" eräissä lehdissä edellisten lisäksi esittämääni tietoa, jota olen levittänyt (onhan Suomen valtio tukenut ympäristömikrobiologian opintojani merkittävästi, ja olen siis tämän velkaa yhteiskunnalle). Siispä! Onko kukaan kaivoksen aitojen sisäpuolella tullut ajatelleeksi, mitä liukoinen sulfaatti merkitsee järvissä? Se merkitsee sekä kemiallista kerrostumista että anaerobisten sulfaatinpelkistäjien aktivoitumista pohjalietteessä! Jälkimmäisestä on seurauksena - yllätys, yllätys - RIKKIVEDYN MUODOSTUSTA! Sivuutan tässä liuenneiden metallikationien aiheuttamat riskit, koska en ole niihin ehtinyt perehtymään. Onneksi niistä keskustellaan julkisuudessa muutenkin. Kysynpä vielä: millainen kiinalainen komentojärjestys yhtiössä vallitsee, kun Ympäristöpäällikköä ei näy julkisuudessa? Hän pystyisi epäilemättä vastaamaan ainakin joihinkin näistä kysymyksistä. Siispä odotan - "metsäänhän tämä juttu menee", ja myös kirjaimellisesti! Lähdettiin "soitellen sotaan", vaikka australialaiset ja outokumpulaiset varoittivat! Mutta - rahan tekohan oli pääasiallinen tavoite, eikö totta?